Rovaniemi/Ranua

Areva Resources Finland Oy jätti 1.9.2008 työ- ja elinkeinoministeriöön valtaushakemuksen alueesta, joka sijaitsee Ranuan ja Rovaniemen rajan molemmin puolin. Haettu valtausalue on pinta-alaltaan laaja, yhteensä 108 neliökilometriä, josta Ranuan kunnan alueella on 94 km2 ja Rovaniemen puolella 14 km2. Valtaukseen haetun alueen maat ovat suurimmaksi osaksi valtion omistuksessa, mutta myös yksityisillä on maita alueella.

Alueen sisällä ei ole asutusta, mutta se sijaitsee useiden kylien läheisyydessä. Kaikkein lähimpinä, vain muutaman kilometrin etäisyydellä, ovat Ranuan Saukkojärven, Portimon ja Toljan kylät, sekä Rovaniemen puolelta Siika-Kämän ja Saarikämän kylät. Myös Rovaniemen Narkauksen kylä sijoittuu lähistölle. Rovaniemen kaupungin keskustaan alueelta on matkaa n. 40 kilometriä, ja Ranuan kunnan keskustaajamaan n. 15 km.

Alueen sisälle sijoittuu kaksi laajaa arvokkaaksi arvioitua moreenimuodostumaa sekä kaksi pohjavesialuetta. Lisäksi eteläpuolella vajaan kahden kilometrin päässä valtaukseen haetulta alueelta on maakuntakaavassakin arvokkaaksi luokiteltu Kaunislammenkankaan pohjavesialue, jolla sijaitsee Toljan vedenottamo. Alue on runsasvesistöinen, ja sen pienet järvet ja lammet laskevat jokina ja puroina Simojokeen. Simojoki on suojeltu SAP-lohijoki, johon nousee uhanalainen Itämeren lohi. Alue on poronhoito- ja hirvenmetsästysaluetta, ja siellä on myös useita hyviä hillasoita.

Kesken valtaushakemuksen lupakäsittelyn marraskuussa 2008 Areva aloitti koekaivantojen tekemisen yksityismailla alueen eteläosassa Isokankaalla. Yhtiö oli sopinut ohi työ- ja elinkeinoministeriön lupakäsittelyprosessin kahden yksityisen maanomistajan kanssa tutkimustoimista. Nykyinen kaivoslaki mahdollistaa kyseisen kiertotien käytön tutkimusten aloittamiseksi. Pari viikkoa kestäneiden kaivausten aikana alueelle tehtiin kaivinkoneella kymmenkunta tutkimuskaivantoa, joilla saatiin esiin kallion pintaa. Kyseinen maanomistajien kanssa tehty sopimus oikeuttaa yhtiön myös koekairausten tekoon.

Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti valtaushakemuksesta yleisen kuulemisen, joka päättyi 18.6.2009. Rovaniemen kaupungin ympäristölautakunta asetti valtaukselle tiukat ehdot, joiden mukaan mm. toiminta ei saa saastuttaa ympäristöä kerryttämällä alueen kasveihin, eläimiin ja ihmisiin poikkeavia määriä radioaktiivista ainetta. Ranuan kunta sai lausunnon antamiseen jatkoaikaa. Ranuan kunnanhallitus otti asiaan kantaa 3.8.2009 pitämässään kokouksessa. Kokouksessa päädyttiin kannattamaan esitystä, jonka mukaan Ranuan kunta ei vastusta valtauksen myöntämistä, sillä alueella ei ole kaivoslain mukaisia esteitä valtaukselle. Lisäksi päätöksessä mainitaan, ettei alueella saa suorittaa toimenpiteitä, jotka vaarantaisivat asukkaiden terveellisen, turvallisen ja viihtyisän elinympäristön tai aiheuttaisivat haittaa alueen elinkeinoille. Hallituksen varajäsenen tekemä esitys kielteisen kannan ottamisesta valtaushakemukseen ei saanut lainkaan kannatusta. Saman jäsenen esitys asian viemisestä kunnanvaltuuston käsiteltäväksi kaatui äänin 5-4.

Ranuan kunta järjesti 14.10. valtuutetuille ja kunnan luottamushenkilöille asiasta suljetun infotilaisuuden, jonne oli kutsuttu edustajat STUK:sta, Lapin ympäristökeskuksesta ja työ-ja elinkeinoministeriöstä, sekä lisäksi oli varattu kommenttipuheenvuorot Arevan edustajalle ja Lappilaiset Uraanivoimaa Vastaan ry:n kutsumalle asiantuntijavieraalle.

Lappilaiset Uraanivoimaa Vastaan ry, Portimo-Saukkojärvi-Tolja kylätoimikunta, Ranua Rescue sekä Saukkojärven kotiseutu- ja museoyhdistys järjestivät Ranualla 7.11. uraanihankkeiden vastaisen mielenilmauksen. Samana päivänä mielenilmauksen jälkeen järjestettiin luentotilaisuus, jossa uraaniteollisuuden vaikutuksista olivat kertomassa prof. Inge Schmitz-Feuerhake, antropologi Ulla Valovesi ja opettaja Ulla Klötzer.

Valtuustoaloitteen johdosta asia saatiin menemään Ranualla vielä valtuustokäsittelyyn. Kunnanvaltuusto käsitteli asiaa 16.11. Valtuuston 27 jäsenestä kymmenen kannatti kielteisen kannan ottamista valtaukseen. Enemmistö oli sitä mieltä, että kunnanhallituksen elokuussa tekemä päätös jätetään voimaan, ja että kannanotto uraanikaivoksesta ei ole vielä ajankohtaista.

Työ- ja elinkeinoministeriö tekee päätöksen valtaushakemuksesta todennäköisesti vuoden 2010 aikana.

HUOM! Mielenilmaus ja kansalaistilaisuus Ranualla 7.11.2009 lue lisää..

Artikkeleja aiheesta

YLE uutiset 31.12.2009: Areva luopuu osin Ranuan valtaushakemuksesta
YLE uutiset 7.11.2009: Ranualla mielenilmaus uraanihankkeita vastaan
YLE uutiset 3.8.2009: Ranua ottaa kantaa uraanivaltaukseen
YLE uutiset 21.11.2008: Uraanijätti Areva kyllästyi työ- ja elinkeinoministeriöön
YLE Lapin uutiset 18.11.2008: Areva aloitti uraanikaivantotyöt Ranuan ja Rovaniemen rajalla
YLE Lapin uutiset 25.11.2008: Kansanliike paheksuu Arevan toimintaa Ranualla - tiedote pdf-muodossa